Kuvaajasta

Valokuvaus noin 15 vuotta sitten oli itselleni tuore ja innostava harrastus, joka kymmenisen vuotta sitten muuttui sivutoimiseksi työksi. Olen tehnyt paljon erilaisia kuvauksia sekä yksityisille että yritysasiakkaille. Dokumentaariset hääkuvaukset, lapsikuvaukset ja tuotekuvauksetkin ovat kuuluneet kuvauspalveluihini jo pitkään. Unohtamatta kaikkea sitä, mitä tietenkin vapaa-ajalla tulee kuvattua. Kuvaajana olen rento ja helposti lähestyttävä, jalat maassa -henkinen luonnonlapsi. 

Koulutukseltani olen paitsi liiketalouden tradenomi ja julkaisugraafikko, myös Turun AMK:n Taideakatemian valokuvauslinjan puolelta valmistunut kuvataiteilija. Valokuvausta olen ennen nelivuotista kuvataiteilijan koulutustani opiskellut kahdessakin eri kansanopistossa: Voionmaan opistossa ja Muurlan opistossa.

Kamera on juurtunut syvälle käteen ja toisinaan asioita tuleekin koettua nimenomaan kameran linssin kautta. Minulle kamera on itseilmaisun väline, ja valokuvaus tapa tehdä asioita näkyväksi. Kuva on kiehtova, pysäytetty hetki, johon palata aina uudestaan ja uudestaan. Pala ajasta.

Olen itse suurimman osan elämästäni asunut kodissa, jossa on koira tai useampikin. Ne ovatkin usein päätyneet kameran kohteeksi ja siksi on ollut luonteva ajatus hypätä kuvaustöissäni myös lemmikkikuvauksen pariin. Eläimet ovat ihastuttava kuvauskohde ja toinen toistaan ilmeikkäämpiä. Kuviini toivon saavani ikuistettua lemmikin omana itsenään, eli juuri sellaisena kuin omistajatkin ne tuntevat.

Tällä hetkellä kotonamme asuu vuoden ikäinen englanninspringerspanieli Hilla, jonka mukaan Hilla Creativekin on saanut nimensä. Hän on paitsi silmäteräni, myös aina valmis malliksi kameran eteen, kunhan namit otetaan mukaan. 😉

Haluatko varata ajan kuvaukseen? Ota yhteyttä sähköpostilla.