kuvaaja itse
Olen Jenni, valokuvaaja. Sanan todellisessa merkityksessä. Valokuva kulkee mukanani niin monilla elämän eri osa-alueilla, että usein sanon jopa hengittäväni valokuvaa.
Olen kuvannut erityisen aktiivisesti jo lähes 20 vuotta. Ensimmäisistä asiakastöistänikin on jo lähes 15 vuotta aikaa. Ensimmäisen oman kamerahankinnan myötä vuonna 2007 valokuvaus jäi pysyvästi osaksi arkea ja harrastuksesta se siirtyi opiskelujen kautta myös ihan päätyöksi asti.
Olen opiskellut valokuvausta kahdessa eri kansanopistossa (Voionmaan opisto 2011-2012 & Muurlan opisto 2015-2016) sekä suorittanut kuvataiteilijan AMK-tutkinnon valokuvauksen puolelta Turun AMK:n Taideakatemiassa vuonna 2021. Tällä hetkellä opiskelen valokuvataiteen ylempiä AMK-opintoja niin ikään Turun AMK:ssa.
En ainoastaan valokuvaa, vaan luen myös paljon valokuvaukseen ja valokuvaan liittyvää kirjallisuutta. Valokuva on mielenkiintoinen dokumentti ja ennen kaikkea jälki meitä kohdanneesta todellisuudesta. Vaikka ei kuitenkaan totuus…
Asiakaskuvauksissa minulle tärkeintä on, että kuvat palvelevat käyttötarkoitusta ja saapuessaan asiakkaalle synnyttävät merkityksiä esimerkiksi perhealbumin pieninä osasina tai kuvassa olleen omassa promokäytössä.
Jokainen kuvaus on omanlaisensa, ja sellaisena ne pitää myös kohdata. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä siinä, että lähestyn jokaista työkuvausta mahdollisimman rennoin mielin. Myös luottavaisin. Aina asiat ovat jollain tavalla järjestyneet, oli kyseessä sitten epävakaa sää tai muutoin haastava kuvaustilanne.
Muuta?
Asiakastyön ohella toimin aktiivisesti valokuvataiteilijana. Kuvataiteessani käsittelen erityisesti ajallisuuden, liikkeen ja muutoksen teemoja, hyödyntäen usein tanssin liikekieltä.
Toimin neljättä vuotta Loimaan Kamerat ry:n sihteerinä. Jos seuratoiminta kiinnostaa, voit siis olla minuun yhteydessä senkin tiimoilta.
Minulta on mahdollista saada myös valokuvauksen yksityisopetusta erityisesti järjestelmäkameran kanssa aloitteleville kuvaajille.